maanantai 30. tammikuuta 2012

Kolme kympillä




Päädyin tänää puoli vahingossa Suomalaiseen kirjakauppaan pyörimään ja siellähän oli kolme pokkaria 10e! Ajattelin että no onkohan tuossa kasassa edes yhtään minun makuista hömppä kirjaa, kun pienen selailun jälkeen kirjota olikin jo kuusi, päädyin kuitenkin noihin kolmee(+cosmopolitan muuten vaan..) ja toivon että oli hyviä valintoja vaikka aika erityyppisiä takakannen perusteella! Nyt huippiksen ja Cosmon pariin..
Love Salla

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Vähän niinkuin päivä kuvina

 1. Pitkien unien jälkeen aamupala-suihku ja kokeilemaan uutta kuorinta ainetta sekä minulle suositeltua itseruskettavaa, tykkäsin kovasti!

 2. Kaupan kautta Rosalle tekemään ruokaa. Aa kuinka tortillat maistuikaan hyvälle, kun viimeksi keskiviikkonan oli syönyt lämpimän aterian.

 Huomatkaa mikä bleiseri taas..
 3. Junalla kohti Helsinkiä ja Tennispalatsia, ei sentää tullu yhtää kiire taas.. Ja ekakertaa tuli mulle lipuntarkastajatkii!!

4. Ja päädyttiin kamalan jonottamisen jälkeen katsomaan Hulluna Saraan, joka oli oikein hauska eli mukavaa viihdettä lauantai illalle.

HUHUU LUKEEKO TÄTÄ TURHAA BLOGIA KUKAAN?! kun ei teistä ole kuulunut pitkään aikaan mitään..
Love Salla

Perjantai x2


Kyllä tästä koulusta on ainakin jotain hyötyä (okei vitsi, on tästä paljonkin..) kun päästään ilmaisiksi mm. Matkamessuille ja siellä mielenkiintoiselle luennolle. Matkamessuilla viimeviikon perjantaina jaksoinkin sitten kierrellä sen neljä tuntia, mutta enhän mä mitään tietenkään sieltä voittanut(just niin mun tuuria..)

Ja nyt tänä perjantaina menimme kaapelitehtaalle katsomaan hotelli ja ravintola-alan museota. Eihän sieltä nyt kauheasti jäänyt mitään käteen, mutta mielenkiintoisia museojuttuja siellä oli(okei en oikein nyt osaa selittää tota mutta kuitenkin) Ehkä nyt parempi vaan lopettaa.


Ps. Oon niiiin rakastun toho mun uutee pleizerii että käytän sitä melkein joka päivä!!!
Love Salla

Ainii ja meinasin unohtaa "eksyttiinhän" me Rosan kanssa myös Finnish Catwalk-tapahtumaan. Kuvauspaikka oli tuossa vaiheessa huono, mutta ajatushan se tärkein on!

torstai 26. tammikuuta 2012

My year 2011

Tammikuu meni shoppailessa, juhliessa Roosan 18v synttäreitä, sinkkuelämää katsellessa ja urheillessa 5-6kertaa viikossa!

Helmikuu hävitti mun lemppari koruja paljon, löysi mulle aivan ihanat os. "poikaystävät" mun kenkäkaappiin, opetti mua käyttää kuvanmuokkaus ohjelmaa, meni hyvin paljon juhliessa mm. Juljeten ja Suvin 18v synttäreitä sekä Suvin Wanhoja, että Tallinnassa kahden yön "lomalla".


Maaliskuu antoi minulle ihanat oranssit housut, paljon sinkkuelämää katselu aikaa, ihania asuja joista edelleen tykkään sekä yllätys syntymäpäivät!

Huhtikuu toi mukanaan shoppailua, kipeyttä, kavereiden kanssa aikaa ja loppui ihanaan Espanjan matkaan!

Toukokuu jatkui Espanjan matkalla, kipeyden jatkumisella, Espanjan tuliaisilla ja koulun tet-jaksolla Beaty Guru'ssissa!

Kesäkuu kun koululoppuu, koulunloppua juhlitaan, syödään ihania ruokia, otetaan paljon aurinkoa, ostetaan ihana hajuvesi, vietetään ihanat pienet häät, vietetään paljon aikaa ystävien kanssa sekä juhlitaan keskikesän juhlaa Juhannusta oikein olan takaa!

Heinäkuu oli 2vko työrupeama tai kesätyöksi voi myös kutsua, ihania asuja täynnä myös, super hauska perheen Tallinan matka, ihania lämpimiä kesä iltoja/päiviä ja rakkaan kummilapsen nimiäiset!

Elokuu oho meripäiväthän oliki jo heinäkuun lopussa! lähdön huumaa, uusia kenkiä, rippijuhlia, elämää Espoossa, koulunalku ja hulvaton mökkireissu!

Syyskuu loppui nopeasti mutta kerkesin sentään vähän kirjoittaa blogia ja viettämään Suvin tupareita, eksymään Helsinkiin, juhlimaan, sekä aloittamaan uuden blogin!

Lokakuu ravaamista Teatteri ravintolassa ja kahvittelemalla paljon, että lähtien Espanjaan 12viikoksi!!

Marraskuu "Tukka hyvin kaikki hyvin" eli uutta muotoa ja väriä hiuksille, shoppailua, pitkiä kävely matkoja, auringon ottoa ja hyvää ruokaa!

Joulukuu ihanan jouluinen koti, matka Malagaan, Suvi ja Karrin tulo, paljon rantapäiviä, Joulu, Roosan tulo Espanjaan ja ihan mieletön uusvuosi!

Vuoteen mahtui paljon hyvää ja huonoa, enemmän kuitenkin hyvää tai sitten vain sanonta "vuodet kultaa muistot" vain toteutuu!
Love Salla

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

mosa mosa asi voce me mata - M Teló




Perjantai iltan räpsin vähä kuvii, toi uusi ihana mekko päällä. Muuten sit perjantai ja lauantai oli pitkää aikaa tosi huonoja päiviä, oikeita surku päiviä! Joten tänään lohdutin itseäni sunnuntai shoppailu-päivällä ja sehän auttoi kummasti oloon nyt on taas kaappiin uusia kolttuja sun muuta härpäkettä...


 Bleizeri ja neule H&M


 Paita ja leopardilaukku Ginatricot

+ Hiusten ja ihonhoitotuetteita sekä Zarasta farkut

Ps. toi otsikon biisi tuo Espanjan mielee ja oli ilo kuulla se Nrj.ltäki!
Love Salla

perjantai 20. tammikuuta 2012

Yellow diamonds in the light





Eihän täst postauksest tullu taaskaa yhtää mitää!! Ku lupasin eiliselt kuvii no tein kollaasin, ei ladannu sitä tänne. Tein myös kollaasin tän päivän matkamessuilt yms, mut kappas sekään ei ladannu. Kyllä ärsyttää varsinki ku koko päivä on ollu yhtä helvettii! Nyt meen nauttimaan ihanast loppu salaatist ja sipseist!
Ps. Mun uus ihana mekko Alest 10e!!
Love Salla

torstai 19. tammikuuta 2012

Lovely day




Oi uudet ihanat rakennekynnet ja kaikkee muutakin kivaa kävi tänään, mutta niistä lisää huomenna nyt nukkamaan! Oli vaan heti pakko tulla esittelee noi ihanuudet!!
Love Salla

maanantai 16. tammikuuta 2012

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa








... Mutta vähän silti kerron myös minä:
-Viimeinen ilta Espanjassa
-6h odottelua Köpiksen lentokentällä
-Viikonlopuksi Kotkaan
-Roosan 19v synttärit+ihanat tapakset
-Kylmään arkeen palaaminen!

Love Salla
ps. yritän taas saaha tän arjen kiinni niin tulee varmaan vähän parempaan tahtiin näitä postauksia!!

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Sad girl


Nyt on viimeinen ilta tiedossa ja päätin että se on paras viettää kotona. Koko päivän pakkaillu ja yrittänyt saada mahdollisimman paljon tavaroita mukaan mutta lopputuloshan oli se että 23kengistä neljät pääsevät Suomeen! No onneksi isi on tulossa helmikuussa, hänen matkalaukku taitaa olla täynnä mun kenkiä!
Huomenna tiedossa pitkä päivä Aligante-Kööpenhamina-Helsinki ja kotona olenkin vasta klo24 aikaan. Ja perjantaina suoraan Kotkaan, joten palaillaan luultavasti vasta alkuviikosta, Adios viimeistä kertaa täältä Espanjasta!
Love Salla

Ps. Jäihin mulle täältä käteen edes ruusu perjantai illalta ja yksi puhelinnumerokin herttaiselta "tutulta"!

maanantai 9. tammikuuta 2012

Wistful




Mä en voi uskoa tätä! Mun "loma" loppuu kohta ja tunteet on tosi haikeet. Sunnuntaina kun Suvi, Karri ja Roosa lähti kotiin ja siinä heidän pakkaillessa tuli kauhee tunne että kohta minäkin teen jo samaa. Muistan kun jossain kuudennen viikon kohdalla sanoin " noin 78% haluaa lähtä kotiin ja vain 12% jäädä tänne.." No nyt jos asiaa kysyttäisiin se on aivan toinen ehkä jotain 60% jäädä ja 40% lähteä..
Jotenkin on kova ikävä Helsinkiin, kavereiden näkemistä (,suomen kieltä) ja normaalia arkea, mutta täällä olosta on jo 11viikon jälkeen tullut aika normaalia arkea... En pysty mitenkään kuvittelemaan miten taas kaikki lähtee tästä, mutta nyt vietän(toivottavasti) vielä kaksi uskomatonta päivää täällä Espanjan lämmössä!
Love Salla

torstai 5. tammikuuta 2012

All day, all night






Tässä pieni sneak peek, siitä mitä ollaan täällä Rosan ollessa puuhailtu. Eli aurinkoaaurinkoaaurinkoa, hyvää ruokaa ja shoppailua! Viikonloppua taas odotellessa, nyt hieman kiire joten palaillaan taas!
Love Salla