lauantai 24. syyskuuta 2011

Ostoksia

Tänään eksyin kirpparille ja eihän mun pitänyt ostaa mitää, mutta kappas löysin vaikka kaikkea kivaa.
Tälläinen ihana neule 4€ lähti mukaan.
Mustat remmisandaalit n. 2€.
Söpöt kukkaballerinat 1,5€, kun mulla alkaa kaikki ballerinat olee ihan rikki kesän jälilt.


En millään voinut jättää tätä nuden väristä pitsimekkoa sinne henkariin roikkumaan, hintaa oli 5€ ja mekko oli   kuin uusi, niin pakkohan se oli ostaa.
Lisäksi eilen porukat olivat ostaneet tällaisia mulle kotiin.
Hemtexin patalaput ja kintaan kun olin maininut yhtenä päivänä etten omista tällaisia. Nää on aivan ihanat tällaset farkkuset ja sopii hyvin sisustukseen.

Sitten vielä äiti oli ostanut kylppärinmaton, kun jostain syystä en ole saanut aikaiseksi ostaa sitäkään. Tämä on aivan ihana ja äiskä käski huomioida maton glitteripaljetit ;D
Nyt syömään tomaattimakruu ja sitten laittamaan itseään, koska lähden Rosan kanssa illalla liikenteeseen.
Love Suvi

perjantai 23. syyskuuta 2011

my room, 10neliötä










Nyt kun näin kipeenä tylsistyn kotona, niin aattelin tehdä tämän huone postauksen mitä on toivottukkin. Yleiskuva jää puuttumaan, kun pienistä yksityiskohdista on vain kivempi ottaa kuvia. Itse pidän huonetta aivan liian järkyttävän pienenä, enkä muutenkaan oikein viihdy täällä, vaikka huone onkin kivasti sisustettu. Eli asun Espoossa alivuokralaisena omakotitalossa, jossa asuu minun lisäkseni toinen alivuokralainen ja vuokraemäntä. Olisin voinut tietenkin kuvata yhteisiä tiloja, omaa vessaa tai omaa kylpyhuonetta mutta niistä vaikka myöhemmin lisää! Enjoy ja nauttikaa viikonlopusta!! Mäkin yritän näin kipeenä..
love Salla

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Takaisin

Kiva olla taas kirjoittelemassa, pitää taas totutella kuvailemaan ja kirjoittamaan. Kuten aikaisemmin mainittiin niin tosiaan siitä on n. puoli vuotta kun viimeksi olen kirjoitellut blogia.
Mutta siis asiaan. Tänään oli suht kiireellinen päivä, aamulla kuudelta herätys ja kahdeksaksi kouluun. Koulu oli perus lukiopäivä ja päästiin kolmelta. Suoraan koulusta kotiin, puolitoista tuntia kotona ja takaisin kaupunkiin.
Menin Julieten kanssa Aromeen kahvittelemaan. Nautin ihanan Brownien ja kahvin, Juliette valkosuklaa-piparin ja omppumehun. Myöhemmin Krisse liittyi seuraamme ja lopuksi Anni. Siitä sitten lähdimme Laulumiestentalolle kuuntelemaan musiikkiryhmän kanssa kapellimestari Andres Mustosen puhetta ja siitä sitten kuuntelemaan Kymi Sinfoniettaa.
Olin jo unohtanut kuinka paljon pienempänä pidin klassisesta musiikkista. Jotenkin se herättää mielikuvituksen eloon, mielestäni. Mutta ennen kuin tulee väärä kuva, niin lopetan klassisesta musiikista puhumisen. Sinfonia kesti sellaisen reilu kaksi tuntia ja olin loppupeleissä kotona puoli kymmeneltä. Siinä oli sitten päivä pulkassa ja huomenna taas kahdeksaksi kouluun. Palailen huomenna.
Love Suvi

maanantai 19. syyskuuta 2011

We are sisters

 Suvi ja Salla, Kotkasta ja Espoosta.


Olemme olleet aina hyvin läheisiä sisaruksia niin kauan kuin muistamme. Olemme myös parhaita kavereita eikä mikään voi meitä erottaa, ei edes se että Salla muutti Espooseen koulun takia ja Suvi jäi Kotkaan.


Olemme kummatkin pitäneet ennenkin blogia. Sallalla on edellee blogi täällä ja Suvi on pitänyt taukoa reilu puoli vuotta.


Blogimme siis kertoo elämistämme toisilla paikkakunnilla. Tämän blogin tarkoitus ei ole mikään äidinkielen romaani tai hieno mielipide kirjoitus tärkeistä aiheista. Meille enemmänkin kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa..


Toivommekin että tämä "päiväkirjamainen" blogi kertoisi hyvin laajasti meistä ihmisinä, shoppailijoina, sisustajina yms. Ja kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti, vaikka joillekkin se on hirmu vaikeaa.


Suvi opiskelee kolmoistutkinnon kolmatta vuotta merkonomiksi ja Salla kaksoistutkinnon ensimmäistä vuotta matkailuvirkailija koulutuksessa.


Katsotaan mitä tästä nyt tulee kun sisarukset eri elämäntilanteista alkaa kirjoittaa yheistä blogia, toivottavasti viihdytte blogimme parissa!


Tässä nyt oli pienimuotoinen "esittely" meistä, 2011 sisällä otettujen kuvien kera. Toivottavasti tästä tulee jotakin hyvää! Olemme ainakin hyvin innoissamme!
Puss och kram!
Love Salla and Suvi